|
|
|||
|
16.02.2008 - 21:32
![]() Tämän mahdollisimman tarkasti todellisuutta myötäilevän boxin tein pojalleni syntymäpäivälahjaksi. Yhden huoneen koko on 7x7x7 cm.
Tytti
kirjoitti 18.02.2008 - 21:15
Hei,hyvä idea tehdä lapselle boxi oman kodin mallilla, taidanpa harkita idean lainaamista.
Ame
kirjoitti 24.02.2008 - 09:22
Hyvä lahja!
Silmä bongasi heti kitaran ja vahvistimen. Teitkö ne mistä materiaalista?
Sirkka kirjoitti 24.02.2008 - 22:09
Kitara on Sheba- kissanruokapakkauksesta, joka on aivan puun näköistä. Vahvistin on puun palanen,johon liimasin tiheää harsoa ja maalasin kaikki mustaksi.
|
Kirjoittaja
Monenlaista puuhastelua nukkekotien ja minien parissa.
Blogini on uudistunut siten, että olen luovuttanut tähän asti autonkuljettajana ja avustajana toimineelle miehelleni Matille oikeuden julkaista kirjoituksia ja kuvia sivuilla. Hänen kirjoitustensa lopussa on tunnuksena -M-. Meillä on myös työnjako. Matti jatkaa edelleen entisissä tehtävissään, mutta pöytäsahan eli -sirkkelin hankittuaan hän innostui mahdottomasti minien sekä 1/12 -huonekalujen tekemisestä. Minä puolestani jatkan sisustuksen ja kaikenlaisen mineilyn kimpussa apunani kissamme Iiro, joka työpöytäni reunalla lepäillen seuraa silmä kovana tekemisiäni ja neuvoo silloin tällöin puuttumalla asiaan varovasti kynnellään - että osaakin. ![]() |
||